Kun nyt aloitettin herkuilla, niin jatketaan samaa linjaa. Tässä täytekakkuohje, jonka kirjoitin ylös tätini ystävän toiveesta. Kakkupohjasta tulee mielestäni kuohkea ja hyvin koossa pysyvä. Muita pohjia en ole käyttänytkään moneen vuoteen tämän kehitetyäni. Kakut ovat saaneet kiitosta myös muilta kuin vegaaneilta. (Kuvan lisään seuraavan kerran leivottuani)

Niin ja herkuista puheenollen kannattaa maistaa uutta Tofuline gold jäätelöpuikkoa. Vähän iso mun makuun, mutta vaniljajäätelö oli hyvää ja suklaata paksulti. Saatanpa ostaa sitä suosikkini Tofuice puikon sijasta.

Kakkupohja

4,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
50 g laktoositonta margariinia sulatettuna (esim. sininen keiju)
3- 4 dl soijamaitoa (alkuperäisessä ohjeessa 3 dl, mutta yleensä joutuu lisäämään maitoa riippuen käytettyjen jauhojen laadusta. Taikinasta pitäisi tulla normaalin kakkutaikinan paksuista)

Sekoita ensin kuivat aineet ja sitten lisää soijamaito ja sulatettu margariini.
Paistetaan uunissa 200 asteessa n. 45 minuuttia.

Jos haluat tehdä suklaakakkua korvaa n. 0,5 dl jauhoista kaakaojauhoilla (ei siis sellaisella juomajauheella vaan täydellä tavaralla)

Kakkupohjan koostumus on kiinteä ja sitä on helppo leikata. Itse en yleensä kuitenkaan tee kakkupohjaa pyöreään kakkuvuokaan (ettei tarvitse leikata kerroksiksi), vaan kaadan taikinan uunipellille levyksi. Siitä on paiston jälkeen helppo leikata esim. neliön mallisia paloja, jotka voi koota päällekkäin. Halutessani tehdä kakun isolle porukalle teen taikinan kaksikertaisena ja paistan koko annoksen yhdellä kertaa uunipellillä. Paistettaessa kakkua levynä uunipellillä paistoaika on lyhyempi n. 30 minuuttia. Kypsyyden saa selville normaalisti kokeilemalla esim. hammastikulla.

Täytteitä:

1. Kreemi ja marjoja tai hilloa

kreemi:

3 dl nestettä (halutun makuista mehua, kahvia tms.)
3 rkl ohra- tai maissitärkelystä
1 tl vanijasokeria
0,5 dl sokeria
120 g laktoositonta margariinia (helpoten joukkoon sekoitttuu pöytämargariini esim. sininen Keiju)
lisäksi voi halutessaan joukkoon sekoittaa esim. omena- tai marjasosetta

2. Marjoja tms. ja soijavanukasta (esim. Alpro) tai Beneviva vaniljakastiketta (Älä vatkaa!)

3. Marjoja ja hedelmiä

4. Maustamatonta soijajugurttia (Alpro) valutettuna esim. harsokankaan läpi (kiinteytyy) maustettuna sokerilla ja vaniljalla ja marjoja tms.

5. Muussattua banaania, marjoja tai ananasta

6. Pilttisosetta esim. mango

Päälle voi laittaa esimerkiksi:

1. Vatkautuvaa soijakermaa (Soyatoo tai Granose)
2. Sulatettua suklaata (lämmitä tilkka soijamaitoa tai -kermaa ja sulata siihen tummasuklaa ( esim. Fazer leivontasuklaa blok, Brunberg, Panda)
3. Levyksi kaulittua marsipaania (kannattaa kaulita kahden leivinpaperin välissä)
4. Marjoja tai hedelmiä ja hyytelösokerilla sakeutettu kiillekerros (ks. pakkauksen ohjeet)

Monet kakkukoristeet (nonparellit jne.) ovat vegaanisia, mutta niiden tuoteselosteet kannattaa kuitenkin tarkistaa.