lauantai, 5. heinäkuu 2008

Loppu ja uusi alku

 

Blogi on ollut tauolla saamattomuuden vuoksi.  Ja koska ulkoasu ei toiminut. Tämä oli tämän blogin loppu. Toisenlaisen version resepteistäni ja elämästäni voi nähdä uudessa blogissa.

maanantai, 3. joulukuu 2007

Papupihvit ja oranssikastike

Kouluruokaimuistoissani on piirtyneenä myös nakkikastike. Mutta ei niin hyvällä. Sen erityispiirteenä oli kirkkaanoranssi väri. Kaikki kuitenkin muuttui viime kesänä syödessäni Hermitagessa. Minulle tarjoiltiin kerrassaan ihanaa - kirkkaanoranssia kastiketta. Silloin tajusin sehän on tomaattinen(kaura)kermakastike!

1105329.jpg

1 rkl tomaattipyreetä
2-3 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1 dl kaurakermaa
yrttisuolaa, viherpippuria

Sekoita kaikki aineet paitsi kaurakerma keskenään esim. kulhossa (tai uhkarohkeasti suoraan kuumalla pannulla, mutta siinä on jauhojen paakkuuntumisvaara) ja lisää ne pannulle. Anna kiehua hetki, kunnes sakeutuu ja lisää sitten kerma. Hauduta hetki.

Ja kaveriksi piti saada jotain tukevaa eli papupihvejä (8 kpl).

1105339.jpg

4 dl keitettyjä ruskeita papuja muussattuna esim. sauvasekottimella
1 dl kikhernejauhoja (gram flour)
0,5 dl vehnäjauhoja
1 sipuli
1 porkkana
1 tl suolaa
2 tl Chilimausteseosta (siis sellaista jauhetta, joka ei ole kovin tulista vaan sisältää mm. paprikaa ja jeeraa)
öljyä paistamiseen
(vettä tarvittaessa)

Sekoita ensin kulhossa muussatut pavut ja kuivat aineet. Pilko sipuli ja raasta porkkana. Paista niitä ensin öljyssä pannulla. Sekoita ne muun taikinan joukkoon. Paista pihvit pannulla öljyssä.

Eipä hullumpi ateria, keitin kaveriksi vielä perunoita ja lisukkeeksi kaivoin jääkaapista eiliseltä jääneet marinoidut porkkanat. Kaikenlaiset mari´noidut porkkanat ovat muuten herkkua. Ensimmäisen kerran söin sellaisia Pariisissa falafelpaikassa pitaleipäni välissä. Ja siitä paikasta haaveilen edelleen.

maanantai, 26. marraskuu 2007

Laiskan blokkaajan kouluruokavirityksiä

Vegemisiä blogissa haastettiin tekemään kasvisversioita kouluruuista. Otin haasteen vastaan ja uhosin tekeväni ruokia, joita tarjoillaan työpaikassani päiväkodissa. Olin sitä mieltä, etten suostu muistelemaan kouluaikojeni ruokia, joiden tasaisen kamalasta laadusta vastasi Helsingin keskuskeittiö. Olin noin puolet kouluajastani kasvissyöjä ja isoimman osan siitä vegaani. Uh. Ruokalistalla kiersi n. 6 ruokalajia. Jostain kumman syystä asiaa enemmän ajateltuani tulinkin siihen lopputulokseen, että oikeastaan kaipaan sieltä sittenkin muutamaa ruokaa. Pinaattipihvejä, kasvisrisottoa ja spagettivuokaa. (Mutta kamaluus nimeltä hillosipulikastike aiheuttaa väristyksiä edelleen. Herkku piti sisällään runsaasti tietysti hillosipuleita, mandariinilohkoja, purkkiherneitä ja purkista myös babyporkkanoita. Tämä kaikki oli neonkeltaisen venyvän ja läpinäkyvän liman joukossa) Spagettivuokaa olen tehnyt jo joskus aikaisemmin, mutta nuo kaksi muuta tuli kokeiluun nyt.

Pinaattipihvit

1088019.jpg

5 keitettyä perunaa raastettuna
1 pussi pakastepinaattia sulatettuna
1 dl kikhernejauhoja (gram flour)
suolaa ja pippuria ja öljyä paistamiseen.


Sekoita ainekset ja paista pannulla öljyssä.

Pihvejä tuli 7 kappaletta. Näiden esikuvat olivat pinaatista ja perunamuusista (luullakseni) tehtyjä kolmionmuotoisia uunissa paistettuja pihvejä. Pihvit maistuivat ensimmäisenä päivänä hyviltä:pinaattiselta röstiperunalta. Seuraavana päivänä kikhernejauhon maku oli puskenut läpi, mutta olivat ne silti syötäviä.

Kasvisrisotto

1088025.jpg

3dl Täysjyväriisiä keittämättä
1 dl ruskeita linssejä keittämättä
n. 8 dl vettä
1 sipuli
pala kaalia
2 porkkanaa
1 pussi pakaste herneitä
currypastaa
kasvisliemijahetta tai -kuutio
Öljyä paistamiseen
 
Keitä ensin kattilassa riisit ja linssit kypsiksi riisin keittoohjeen mukaan. Laita keittoveteen mukaan kasvisliemi jauhetta tai -kuutio. Kuori ja pilko kasvikset. Paista ensin öljyssä sipulia, lisää currypasta ja paista vielä hetki. Lisää porkkanat ja kaalit joukkoon ja paista taas hetki. Lisää riisi ja linssit joukkoon ja anna ruuan hautua kannen alla n. 10 min. Lisää herneet joukkoon juuri ennen tarjoilua.

Oikeata risottoahan tämä ruoka ei ole nähnytkään, mutta tällaista risotto on kai suomessa ollut aika kauan. Alkuperäisessä koulunversiossa taisi kyllä olla puuroriisiä, kurkumaa ja hernemaissipaprikaa. Tässä ei :)

tiistai, 16. lokakuu 2007

Maki maki

988511.jpg

En tosiaan voi mainostaa tätä reseptiä ihan itse keksimäkseni. Nämä vain ovat niin hyviä ja yllättävän helppoja tehdäkin.

Merilevälevyn sisällä:

Puuroriisiä (kypsän riisin joukkoon sekoitin riisiviinietikkaa, suolaa ja sokeria liuotettuna veteen) tai jos haluaa niin Sushiriisiä

kurkkua, savutofua, paprikaa ja avokadoa suikaleina sekä

Marinoituja porkkanoita:

1 porkkana raakana ja suikaloituna ohuiksi suikaleiksi
paahdetuista seesaminsiemenistä tehtyä öljyä (tumman ruskeaa)
ropsaus (eli vähän enemmän kuin ripaus) sokeria
1 rkl soijakastiketta
0,5 tl inkivääriä raastettuna
loraus riisiviinietikkaa
 
Sekoita kaikki aineet. Anna marinoitua vähintään 15 min., mutta mitä kauemmin sen parempi.

Levitä ensin jäähtynyttä riisiä 3/4 osalle levystä, laita täytteet riviin koko levyn mitalta ja rullaa. Rullaamisessa yleensä käytetään apuvälineenä pientä bambumattoa, mutta en mä kyllä ole koskaan sen avulla näitä tehnyt. Rullailen ne paljan käsin, mutta keittiöpyyhettäkin voi käyttää apuvälineenä.

Tarjoile vähäsuolaisen soijakastikkeen, wasabin ja inkiväärien (pickeled ginger) kanssa.

torstai, 20. syyskuu 2007

Kuva hääherkuista

Sain tänään kuvan osasta makeista hääherkuistamme. Koska tän blogin kuvitus on ollut niin huonoa, niin pakkohan se on lisätä tänne. Kaikki muu siis oli vegaanista häissä, paitsi nuo karkit, jotka meille tuotiin tarjottavaksi. Tähän kuvaan ovat päässeet omenainen- ja minttuinenkakku, korvapuustit ja hedelmävati.

918020.jpg